Retro-Osan WordPress-verkkosivu

Retro-Osan WordPress-sivuston teki Artio Oy

Legendaarisen, yli 70 vuotta samassa kiinteistössä toimineen S. Sieväsen autoliikkeen tarina jatkuu uuden omistajan ja nimen kanssa. Retro-Osa on vasta avattu autojen varaosaliike Jämsässä. Liikkeen valikoimiin kuuluvat vanhempien ja nykyautojen varaosat, voiteluaineet ja öljyt sekä traktoreiden yleistarvikkeet. Liikkeestä löytyy autojen perussettiä Lasolista lähtien…

Varsinainen aarreaitta on liikkeen retro-osat. Tuulilaseja, pakoputkia, sähköosia ja muita auton tarpeita on varastoon kertynyt 50-luvulta alkaen. Tuumakoon pultteja ja muttereita myös on laatikkomäärin. Kannattaa käydä katsomassa ja tulla kauempaakin. Kauppias tarjoaa kahvit sillä välin, kun itse käy varastossa aarteita etsimässä. Toki aina voi soittaa, ja verkkosivulta löytyy lomake, jolla harvinaisempaakin osaa voi tiedustella.

”Jos tarvitset varaosia vanhempaan tai uudempaan autoon, niin ota rohkeasti yhteyttä!” kehoittavat Janne ja Virpi Retro-Osasta.

Verkkosivun ilmeen suunnittelu lähti logosta

Uusi yritys tarvitsi logon, tunnuksen, jota käyttää erilaisissa yhteyksissä verkkosivujen lisäksi, kuten esim. sosiaalisessa mediassa. Logoon haettiin asiaankuuluvaa retrohenkistä tunnelmaa. Kun logo oli saanut muotonsa, oli sen ympärille helppo lähteä rakentamaan verkkosivun visuaalista ilmettä.

Kirjasimet, värit, kuvien ilme ja tekstin sävy on sivulla konstailematon, helposti lähestyttävä. Julkaisualustana tietysti WordPress!

”Kiitos Artio Oy yhteistyöstä”, kiittää Retro-Osa Facebook-sivullaan. Heti julkaisun jälkeen somekanava keräsi tykkääjiä ja seuraajia useampia satoja.

Retro-Osan verkkosivut ovat osoitteessa retro-osa.fi.

Valitse 
Artio

kumppaniksi😊

Eikö
etsimääsi
löydy?