Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunta uusi verkkopalvelunsa

Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunta valitsi Herttajätkä-verkkosivupakettimme.

Palveluiden helppo saavutettavuus ja verkkosivujen yksinkertaistaminen. Näillä sanoilla toimitusjohtaja Pasi Silvonen meidät ohjeisti, kun lähdimme luomaa uusia verkkosivuja.

Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunta on perustettu vuonna 2003 ja sillä on 586 jäsentä. Kymmenen vuoden aikana osuuskunta on rakentanut noin 200 kilometriä vesi- ja viemäriverkostoa lähes 600 liittymälle. Osuuskunnan hallinnossa ylintä päätäntävaltaa käyttää jäsenistö, joka osuuskuntakokouksessa päättää sääntömääräisistä asioista ja valitsee osuuskunnalle hallituksen.

Osuuskunnan vanhat verkkosivut olivat jo verrattain iäkkäät eivätkä toimineet kunnolla mobiililaitteilla. Sivujen ylläpito koettiin samalla hankalaksi, ja tietokin oli hieman sekavasti jäsenneltyä. Jotta vesiosuuskunta voisi palvella jäsenistöään paremmin, syntyi ajatus verkkosivujen uusinnasta.

Helposti saavutettava palvelukanava

Uudistuksen myötä verkkosivut toimivat jäsenistölle tiedotuskanavana, antavat mahdollisuuden vesimittarilukemien ilmoittamiseen ja viimeisimpien dokumenttien esillepanoon. Uusille verkkosivuille on myös mahdollista laittaa päälle hätätiedote ja sekä ohjeita hätätilanteeseen liittyen, mikäli tällainen tilanne ilmenee.

”Olen tyytyväinen Artion palveluun, sillä saimme juuri meidän tarpeisiimme sopivan kokonaisuuden. Nyt meidän ei tarvitse ylläpitää useaa sivua ja lisätä niihin tekstejä, vaan kaikki tieto on kerralla nähtävissä yhden sivun avulla. Ehdotonta plussaa on, että voimme tehdä kaikki dokumentit pdf-tiedostoiksi ja linkittää ne painikkeen takaa aukeavaksi ja tulostettaviksi. Näin meillä säästyy aikaa, kun tekstiä ei tarvitse enää erikseen päivittää verkkosivulle vaan saman dokumentin voi liittää verkkosivuilla avattavaksi”, kommentoi toimitusjohtaja Pasi Silvonen.

Toteutimme Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnan verkkosivut WordPress-julkaisujärjestelmällä ja mobiiliystävällisellä One Pager -tekniikalla. Sivulla voi liikkua joko rullaten tai siirtyä haluamaansa aiheeseen päänavigaation avulla. Kotisivut toimivat kaikilla päätelaitteilla ja ovat tällä tapaa helposti jokaisen saavutettavissa.

Tutustu Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnan Herttajätkä-toteutukseemme osoitteessa www.pohjois-kuorevedenvesiosuuskunta.fi/.

Lisätietoja projektista Artio Oy, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. puh. +358 14 716 155.

0
0
0
s2smodern